Karjalainen ruokakulttuuri – siihen kannattaa todella tutustua

Mitä karjalaiseen ruokakulttuuriin kuuluu? Katsotaanpa. 1900-luvun alussa ja pitkään yli 1970-luvulle Suomi eli omavaraistaloudessa. Käytännössä ruoka oli lähiruokaa, eli ateriat valmistettiin niistä raaka-aineista, joita eri vuodenaikoina oli tarjolla. Mennään ensimmäiseksi tutustumaan kahteen Suomessa toimivaan karjalaiseen ravintolaan.

Karjalaista perinteistä ruokaa tarjoavia ravintoloita

  • Ravintola Parppeinpirtti

Ravintola Parppeinpirtti osoitteessa Parppeintie 4, 82900 Ilomantsi tarjoaa pitopöydässään aitoa suussa sulavaa karjalaista ruokaa, kuten karjalanpaistia, karjalanpiirakoita, sultsinoita, hapankaalia ja kurkkua, peruna- ja sieniruokia – kaikkea hyvää. Parppeinpirtti on saanut nimensä tunnetun runoilijan ja talonpojan Jaakko Parppein mukaisesti. Paikan päällä on aitoja leivontanäytöksiä, eli tule tutustumaan!

  • Luostariravintola Trapesa

Luostaritavintola Trapesa sijaitsee osoitteessa Valamontie 42, 79850 Uusi-Valamo. Poikkea nauttimaan aidosta karjalaisesta herkkuruoasta Valamon Luostariin suuntautuvan vierailusi yhteydessä. Päivittäin on tarjolla maistuvaa ruokaa ja monipuolinen aamiainen. Tule paikan päälle nauttimaan hiljaisuudesta, upeista maisemista ja herkullisesta ruoasta.

Nordeye tuotteet autoilun turvaksi

Ravintolaan ruokailemaan mennään tietysti omalla autolla. Suomessa on neljä erilaista vuodenaikaa, joista syksy ja talvi asettavat autoiluun monia isoja haasteita. Varusta ajoneuvosi syksyn pimeyteen Nordeye lisävaloilla tai Nordeye Tricolor -työvaloilla tai -varoitusvaloilla. Valot on helppo asentaa ja ne parantavat turvallisuuttasi todella merkittävästi.

Syksyn pimeydessä tai talven liukkailla keleillä tärkeintä on aina hyvä näkyvyys ja toimivat jarrut. Tiesitkö, että laadukkaat ja edulliset Nordeye-tuotteet voit tilata helposti verkosta? Käy vierailemassa osoitteessa https://nordeye.com/. Kaiken ollessa kunnossa on turvallista ajaa Suomen kaikilla teillä jokaisena vuodenaikana.

Karjalanpiirakka – tunnetuin karjalainen perinneruoka

Tutustutaan seuraavaksi suussa sulaviin karjalaisiin perinneruokiin.

Ensimmäiseksi karjalanpiirakka, joka maistuu kaikille suomalaisille huolimatta henkilön asuinpaikasta tai iästä.

  • Karjalanpiirakka

Karjalanpiirakat valmistetaan öljystä, vedestä, ruisjauhosta, vehnäjauhosta ja suolasta. Herkullista karjalanpiirakkaa tarjotaan useimmiten maistuvan munavoin kera.

  • Karjalanpaisti

Karjalanpaisti tunnetaan myös nimillä uunipaisti, ruukkupaisti ja lihapotti. Ennen vanhaan suosittu ja herkullinen karjalanpaisti oli lähinnä juhlaruokaa, jota syötiin vain sunnuntaisin ja juhlapäivisin.

  • Kukot ja piirakat

Karjala tunnetaan monista herkullisista suolaisista ja makeista “kukoistaan ja piirakoistaan.” Tiedätkö, mikä on piirakan ja kukon ero? Vastaus on, että piirakkaan kuuluva taikinakansi suljetaan sivuilta, kun kukon taikinakansi puolestaan on päältä suljettu. Itäisen ja pohjoisen Karjalan alueella syötiin herkullisia sultsinoita, pyöröjä, kukkosia, supikkaita ja tsupukat-piirakoita. Etelässä herkuteltiin puolestaan perunapiirakoilla ja umpinaisilla piirakoilla. Suosittuja herkkuja olivat myös itseleivotut suussa sulavat ohrarieskat.

Karjalaisille tyypillisiä ruoanvalmistustapoja olivat hapattaminen, kuivaaminen, suolaaminen ja ruoan kypsennys uunissa. Karjalaiseen ruokakulttuuriin kuuluvat lisäksi maistuvat perustuotteet, kuten sienet, kalat, liha, marjat ja perunat eri tavoin valmistettuina. Aidot raaka-aineet, lähiruoka ja ruoan valmistamiseen käytetty aika ratkaisevat karjalaisten mielestä ruoan herkullisuuden. Maistuvista tuoreista raaka-aineista syntyvät suussa sulavat herkut, kuten toinen toistaan herkullisimmat piirakat, padat ja paistit. Koska sinä olet viimeksi herkutellut aidon karjalaisen ruoan äärellä?

Mistä aloitteleva ravintoloitsija saa apua ja tukea?

Päätettyäsi tehdä omaan ravintolaan liittyvistä unelmistasi totta, saatat pian huomata, kuinka paljon erilaisia asioita sinulla on yhtäkkiä hoidettavanasi ja stressitasosi saattaakin nousta pian kattoon. Tällöin kaikki mahdollinen apu ja tuki on tarpeen, mutta mistä aloitteleva ravintoloitsija voi sitä saada ja millaista apua ja tukea hänelle on tarjolla?

Nojaa yritysneuvojan asiantuntijuuteen

Jo siinä vaiheessa, kun oman ravintolan perustamisen suunnittelu on vielä melko alkutekijöissään, kannattaa ottaa yhteyttä oman alueen yritysneuvojaan. Hän voi tarjota aloittelevan ravintoloitsijan tarvitsemaa apua ja tukea maksutta ja luottamuksellisesti. Hänen avullaan voidaan käydä läpi yritysideaa ja sen mahdollisia solmukohtia, pohtia vielä kerran ravintolan parasta mahdollista sijaintia ja käydä läpi yrityksen markkinointia sekä rahoitusta.

Yritysneuvoja tuntee yritystoiminnan lainalaisuudet ja osaa kertoa toimintaa säätelevästä lainsäädännöstä. Ravintolan perustamiseksi on otettava huomioon erilaisia turvallisuuteen ja hygieniaan liittyviä säännöksiä ja tehtävä tiettyjä ilmoituksia. Aluksi säännösten viidakko saattaa tuntua aloittelevasta ravintoloitsijasta puuduttavalta, mutta kun homman saa pyörähtämään käyntiin, on viidakosta mahdollista selvitä ehjin nahoin.

Jotta myös aloittelevan ravintoloitsijan oma talous selviäisi yrityksen ensimmäisistä kuukausista ehjin nahoin, kannattaa yritysneuvojan kanssa keskustella myös mahdollisuudesta hakea starttirahaa. Starttirahaa saatetaan joskus ylenkatsoa, koska summa ei ole kovin suuri ja tuen hakeminen saatetaan kokea summaan nähden vaivalloiseksi prosessiksi, mutta starttirahaa kannattaa kuitenkin hakea, sillä sen avulla yrittäjä voi pyörittää omaa talouttaan yrityksen ottaessa ensihenkosiaan. Tässä vaiheessa aloitteleva ravintola ei yleensä vielä tuota mitään, vaan pikemminkin vaatii taloudellista panostusta, joten on hyvä, että starttiraha kuitenkin kilahtaa säännöllisesti yrittäjän omalle tilille vaikkapa ruokaostoksia varten.

Suomen Yrittäjät

Suomen Yrittäjät on toinen toimija, johon aloittelevan ravintoloitsijan kannattaa tutustua. Kyseessä on yrittäjien etua ajava järjestö, jota voidaan pitää suomalaisen yrittäjyyden kentän suunnan näyttäjänä. Suomen Yrittäjät tarjoaa myös aloittelevalle ravintoloitsijalle monenlaista yrittäjyyteen liittyvää apua ja tukea. Monesti kaikista tärkein tuki on tällaisten yrittäjyyden äänitorvena toimivien toimijoiden henkinen tuki – ja se tunne, että joku seisoo takanasi ja uskoo sinuun sekä suomalaiseen yrittäjyyteen!

Oletko miettinyt ravintolan perustamista? Tätä kaikkea se vaatii

Ruoanlaittoa rakastavat hakeutuvat monesti ravintoalalle jo sen vuoksi, että haluavat oppia uutta. Ruoka on intohimo, joka yhdistää ihmisiä ja saa ihmiset voimaan hyvin. Sen vuoksi ravintolat ovat iso osa yhteiskuntaa. Ne ovat paikka kokoontua läheisten kanssa ja nauttia kiireettömistä päivistä ja illoista itselle tärkeiden henkilöiden kesken. Ravintolaillallinen on paljon muutakin kuin energian tankkaamista. Se on samalla myös sielun ruokkimista ja ihania muistoja. Kaikkien näiden seikkojen vuoksi ravintoloita tarvitaan. Niissä riittää aina asiakkaita.

Jos sinäkin olet harkinnut oman ravintolan avaamista, voit olla varma siitä, että ravintola-ala on kannattava bisnes. Ravintolan perustaminen sen sijaan voi olla haastavampaa kuin mitä monien muiden yritysten perustaminen. Tarvitset monenlaisia lupia, sillä ravintolassa ollaan tekemisissä ruokien ja juomien kanssa. Alkoholia tarjoilevat ravintolat joutuvat hankkimaan erilliset luvat vielä alkoholin tarjoilemista varten.

Aloitteleva ravintolan pitäjä joutuu monesti turvautumaan kaikenlaiseen apuun. Esimerkiksi asiakkuudenhallinta on hyvä hoitaa ulkopuolisen kautta. Huippulaadukas ja ammattimainen Lime technologies tarjoaa apua asiakkuudenhallintaan. Lime technologies pystyy auttamaan uutta ravintolaa hankkimaan asiakkaita, jotka ovat elintärkeitä, jotta ravintolasta tulee kannattava. Lime technologies voi hoitaa ravintolan asiakkuudenhallinnan myös myöhemmissä vaiheissa, kun ravintolalla on jo nimeä ja vakituinen asiakaskunta. Asiakkaita ei voi nimittäin koskaan olla liikaa.

Yrityksen perustaminen ja sen paperiviidakko

Yrityksen perustaminen vaatii aina runsaasti paperitöitä, jotta yritykselle saadaan edes yritystunnus. Kun sinulla on idea ravintolan perustamisesta, on tuon idean kanssa hyvä mennä Uusyrityskeskukseen, jonka asiantuntijat osaavat neuvoa, kuinka yrityksen kanssa voi lähteä etenemään. Ensimmäisenä laaditaan liiketoimintasuunnitelma, jonka tulee olla erittäin tarkka ja realistinen.

Jokaisen yrittäjän täytyy tiedostaa yrittämisen riskit. Ei ole helppoa aloittaa uutta yritystä ja hankkia sille asiakkaita. Ensimmäiset muutamat kuukaudet töitä voi joutua tekemään jopa täysin ilmaiseksi, sillä kaikki tulot menevät menojen kattamiseen. Sitä ei kuitenkaan kannata säikähtää, sillä yleensä tilanne tasaantuu täysin, kun yrityksen toiminta alkaa tasaantua. Se voi kuitenkin viedä aikaa, joten uuden yrittäjän tulee miettiä, kuinka hän pystyy selviytymään ensimmäisten kuukausien aikana. Hänen tulee myös miettiä, kuinka työntekijöiden palkat pystyy maksamaan, mikäli tuloja ei vielä ole.

Monet päätyvät ottamaan yrityslainan, jota maksetaan alussa takaisin vain vähän kerrallaan. Yrityslaina onkin käytännöllinen ratkaisu, sillä monesti pankit joustavat tilanteen mukaan ja pystyvät antamaan enemmän maksuaikaa, jos yrittäjä vain selittää tilanteen. Lainan ottamista ei siis kannata pelätä, sillä se tulee jossain vaiheessa eteen lähes jokaiselle yrittäjälle. Sinun kannattaa ennemminkin miettiä tulevaisuutta ja sitä, kuinka saat ravintolan kannattamaan. Juuri tuota varten Uusyrityskeskuksen asiantuntijat voivat auttaa sinua liiketoimintasuunnitelman laatimisessa. Voit myös hakea uuden yrittäjän tukea ja muita taloudellisia tukia. Ota selvää siitä, mitä tukia voit hakea yritystä perustaessasi!

Nauti herkullista kalaruokaa useita kertoja viikossa

Suomessa on nykyään monia laadukkaita kalaravintoloita. Tutustutaan tässä muutamien herkullista kalaruokaa tarjoavien ravintoloiden valikoimiin. Sukella siis syvemmälle kalaherkkujen maailmaan!

Ihmisten ja lemmikkien herkku

Kala on monen suomalaisen ykkösherkkua, mutta se on usein maistuvaa myös perheen lemmikeille. Kalastajat ovat kautta aikojen antaneet perkaamisen yhteydessä kissoilleen kalan päitä, pyrstöjä ja sisälmyksiä. Kissojen mielestä kysymyksessä onkin todellinen herkkuateria. Nykyään kaikki perheenjäsenet voivat hemmotella lemmikkejään maistuvilla kala-aterioilla, joita esimerkiksi kissoille ja koirille myy monipuolinen https://www.zoo.fi/ -verkkokauppa.

Tarjolla on sekä herkullista märkä- että kuivaruokaa lemmikkien yksilölliseen makuun. Muistathan, että jokainen lemmikki ilahtuu huomiosta ja tarvitsee päivittäiseen ateriaansa hyvää tekeviä aineosia, ja niitä löytyy kätevästi laadukkaasta https://www.zoo.fi/ -verkkokaupasta. Herkullisten ruokien lisäksi lemmikki voi joskus tarvita hyvää tekeviä ravintolisiä tai eläinlääkärituotteita yleiskunnon ylläpitämiseen. Myös harrastustuotteita omistajan ja lemmikin päivään löytyy kätevästi suositusta https://www.zoo.fi/ -verkkokaupasta. Ei siis muuta kuin tutustumaan monipuoliseen valikoimaan jo tänään!

Tunnettuja kalaravintoloita Suomessa

  • Fisken på Disken, Helsinki
  • Ravintola Merimakasiini, Helsinki
  • Muikkuravintola Sampo, Kuopio
  • Ravintola Meripaviljonki, Helsinki
  • Ravintola Göran, Turku
  • Vihiluodon Kalaravintola, Oulu
  • Merimesta, Pori

Suomessa kalaravintolat ovat viime vuosina yleistyneet, jonka lisäksi ateriavalikoima on tullut entistä monipuolisemmaksi. Milloin sinä olet viimeksi syönyt ravitsevaa ja herkullista kunnon kalaruokaa? Jos herkkuhetkestä on jo kauan, ehkä olisi jo aika mennä yksin tai yhdessä lounaalle laadukkaaseen kalaravintolaan?

Ainoastaan kala-aterioihin ja muihin monipuolisiin mereneläviin erikoistuneita ravintoloita on Suomessa yhä aivan liian vähän. Useimmat ravintoloitsijat ovat todenneet, että pelkkä kala-aterioita tarjoava ravintola ei ole Suomessa avain kannattavaan liiketoimintaan. Kalaravintolat ovat Suomessa perinteisesti sijoittuneet vesistöjen äärelle, eli sisävesien ja rannikoiden läheisyyteen. Myös suuremmissa kaupungeissa on jonkin verran erikoisravintoloita, kuten kala-aterioihin ja mereneläviin erikoistuneita kahviloita ja ravintoloita. Herkullisiin mereneläviin voivat kuulua rapujen ja hummerien lisäksi myös taidokkaasti esille laitetut osterit ja simpukat.

Tiedätkö, mikä kala tai kalaruoka on erityisesti suomalaisten mieleen? Arvasit ehkä oikein, sillä lohi ja kirjolohi ovat yhä edelleen kotimaisia suosikkikaloja. Lohen jälkeen suosituimpia kaloja ovat silakka, muikku, kuha ja siika. Suomalaiset arvostavat tuttuja, hyväksi todettuja makuja, joten perinteet näkyvät yhä edelleen vahvasti suomalaisten kalanystävien ruokapöydissä. Kalaravintoloita saisi siis Suomessa olla paljon nykyistä enemmän, sillä kalaruokien ystävien määrä on entisestään kasvanut. Tärkeää on myös muistaa perinteisen lähiruoan suosio, joihin kala, kuten silakat ja muikut ehdottomasti kuuluvat. Perunamuusi paistetuilla silakoilla on yhä nykyään yksi suomalaisten suosimista herkkuruoista.

Kalaruokien uusi tuttavuus – herkulliset sushiateriat

Suomesta löytyy nykyään lähes yhtä paljon takavuosien suosikkikohteita pizzerioita kuin uusia suosittuja kohteita, eli sushiravintoloita. Mihin uuteen ja kiehtovaan paikkaan sinä veisit vierailulle tulevat ystäväsi? No, tietenkin paikalliseen sushiravintolaan! Suuremmissa kaupungeissa ruokalähetit kuljettavat myös tuoreet ja maistuvat sushiannokset suoraan kotiisi tai työpaikalle.

Sushi on herkullista arki-, juhla- tai pikaruokaa, joka maistuu hyvältä vähällä vaivalla. Sushi on edullista ja sitä on saatavana ravintoloiden lisäksi myös monien supermarkettien valikoimista. Minkälainen on sinun sushiherkkusi?

Kala kannattaa aina

Kala on terveellistä ja arvokasta ruokaa, joten valmista ja nauti sinäkin maistuvaa kalaruokaa ainakin kaksi kertaa viikossa hyvän yleiskunnon ja terveyden takaamiseksi. Suomessa kalaruokaa on aina tarjolla vaativaankin makuun monin eri tavoin valmistettuna.

Kalastus on Suomessa monien eri-ikäisten ihmisten harrastus. Itse pyydetty kala on tärkeä asia ja maistuu hyvältä. Erityisesti kesämökeillä ja loma-aikana kalastus on suosittua ja rentouttavaa puuhaa. Onko sinulla jo oma kalastuslupa ja tunnetko paikkakuntasi parhaimmat kalastusvedet? Netistä löytyy tärkeää tietoa kalastuksen aloittamisesta, jonka lisäksi sieltä voi löytää osoitteita herkullista kalaruokaa tarjoaviin kalaravintoloihin ympäri Suomen!

Ole parhaimmillasi hienossa illallisravintolassa

Nykyään yhä useampi suomalainen kuntoilee muutaman kerran viikossa. Säännöllinen liikkuminen ja esimerkiksi pallopelien pelaaminen tai kuntosalilla käynti auttavat jaksamaan arjen kiireessä. Kunto kohoaa vähitellen paremmaksi ja myös henkinen kestokyky nousee. Ihminen on psykofyysinen kokonaisuus, joten kaikki vaikuttaa kaikkeen.

Vapaa-ajalla erilaisissa ravintoloissa käyminen tarkoittaa monille elämysten hankkimista, aivan kuten vaativien, mutta mukavien liikuntasuoritustenkin kohdalla. Suuremmissa kaupungeissa on esimerkiksi kiinalaisia, intialaisia ja italialaisia ravintoloita sekä laadukasta kotiruokaa että trendiruokaa tarjoavia suomalaisia ravintoloita. Tarkastellaan seuraavaksi sitä, kuinka pukeudutaan säännöllisiin liikuntatreeneihin ja hienoon illallisravintolaan.

Liikunta tekee hyvää

Kuten tiesitkin, kuntosalilla lihakset ja hauis kasvavat, paino putoaa ja hengitystekniikka paranee. Mutta miten liikuntahetkeen pukeudutaan? Nykyaikainen ja mukavaa pukeutumista arvostava nainen on myös erittäin muotitietoinen.

Urheilu- ja vapaa-ajan vaatteet valitaan niin, että hengittävät ja napakasti istuvat treenihousut laitetaan jalkaan niin kuntosalille kuin koripallo- ja jalkapallotreeneihin, potkunyrkkeilyyn tai joogaan. Moni säännöllisesti liikuntaa harrastava nainen on hankkinut hengittävät, kosteutta hylkivät, tyylikkäät ja upean väriset treenihousut aimn.fi -nettikaupasta.

Huolla ja pese treenihousut oikein

Tiesitkö, että aimn.fi -treenihousut pestään 30- tai 40-asteisessa vedessä ja laitetaan kuivumaan joko ulos pyykkinarulle tai annetaan kuivua pyykkitelineessä. Muistathan, että aimn.fi -treenihousuille ei suositella rumpukuivausta, jotta housut pysyvät hyvinä pitkään.

Kuntoilun jälkeen ravintolaan syömään ja iltaa istumaan

Hyvin sujuneen kuntoilun jälkeen on tarpeellista käydä suihkussa ja palautua, ja sitten on mukavaa syödä hyvin esimerkiksi menemällä illalla ystävien kanssa ravintolaan. Miten ravintolaan sitten pitäisi pukeutua?

Ravintolapukeutuminen on paljon vapaampaa kuin entisaikaan, mutta harvempi kuitenkaan menee hienoon illallisravintolaan t-paita päällään ja treenihousut jalassaan. Miesten pukeutuminen on edelleen todella tarkkaa, joten jos menet hienoon tilaisuuteen herrasmiehenä, on hyvä pukea päälleen siisti kauluspaita, solmio, puvun takki ja housut sekä kiiltävät kengät.

Yökerhoon ja pubiin on voimassa erilainen pukeutumiskoodi

Kaikki ravintolat eivät ole yhtä tarkkoja, ja paljon ravintoloissa näkee myös siistiin paitaan, farkkuihin ja lenkkitossuihin pukeutuneita henkilöitä. Kebab- ja pizzaravintoloihin, joissa syödään melko nopeasti ja poistutaan pian, pukeudutaan erilailla kuin hienoon illallisravintolaan tai yökerhoon. Paljain jaloin tai lenkkivaatteet ja juoksukengät jalassa saa kuitenkin olla melko varma siitä, että ovelta käännytetään pois.

Hienoihin ravintoloihin ja yökerhoihin on aina olemassa erilainen pukukoodi kuin pubeihin. Perusasia on, että tullessasi esimerkiksi laadukkaaseen yökerhoon olet siisti ja asiallisesti pukeutunut, epäsiistinä ei ravintolaan sisälle pääse.

Naiset pukeutuvat kesällä ravintolaan mennessään vilpoiseen kukkamekkoon tai tyylikkäisiin farkkuihin ja t-paitaan. Kaiken kruunaa tyylikäs bleiseri sekä jalassa matalat avokkaat. Miehillä on kesällä pitkä- tai lyhythihainen kauluspaita, solmio, juhlafarkut tai suorat housut. Lisäksi puvun takki ja jaloissa asuun sopivat sukat ja kengät. Pukeutumisen ollessa kohdallaan nautitaan mukavasta ravintolaillasta!

Ravintolat toimivat yhteistyössä yllättävien tahojen kanssa

Ravintola-ala on hyvin monimuotoinen – todennäköisesti huomattavasti monimuotoisempi, kuin olet koskaan edes ymmärtänyt ajatella. Monen mielikuva koko alasta nimittäin tuntuu rajoittuvan vain ja ainoastaan keittiössä puuhaileviin kokkeihin, jotka ovat tietenkin ravintola-alan tärkeä osanen, mutta eivät missään nimessä alan koko totuus. Ravintolassa riittää työtä monelle: kokkien lisäksi leipureille, tarjoilijoille, baarityöntekijöille, päälliköille, siivoojille, tiskaajille, hovimestareille, vastaanottovirkailijoille, sisustussuunnittelijoille, managereille, sometyöntekijöille sekä yhteistyövastaaville ja monille muille ammattiryhmille. Näistä jokaisella on tärkeä osa lopputuotteen eli sinun ateriasi ja mukavan ravintolakokemuksen takaamisessa. Jos yksikin näistä rattaista puuttuisi tai pyörisi heikosti, olisi ravintolakokemuksesi taatusti puutteellinen.

Tavallisten arkisten ravintolakäyntien lisäksi ravintoloiden palveluihin kuuluu myös monien muiden tapahtumien hoito. Näiden laajuus saattaa yllättää, sillä lähiravintolasi palveluita saattaa käyttää sekä hautaustoimisto Vantaalta että serkkusi Liisa häidensä pitopalvelussa. Kaikki tämä ja paljon enemmän kuuluu ravintoloiden jokapäiväiseen työhön ja ihan pian kerrommekin sinulle aiheesta enemmän. Takaamme, että tämän artikkelin lukemisen jälkeen et enää koskaan katso ravintoloita samalla tavalla etkä ota niiden palveluja itsestäänselvyytenä.

Ravintolat osana hautausjärjestelyjä

Kun läheinen nukkuu pois, on omaisilla paljon tehtävää ja muistettavaa. Monesti tilanne on asiaa hoitaville aivan uusi ja kuten muidenkin tilanteiden kohdalla, on uusien asioiden hoitaminen aina hieman haastavaa. Kun rinnalla on vielä suuri sydänsuru : https://hyvathautajaiset.fi/mita-sureminen-on/ , on normaalia ettei ajatus kulje kunnolla. Siksi monelle surijalle onkin lohduttavaa tietää, että monet olennaisesti hautajaisiin liittyvät tahot tekevät tiivistä yhteistyötä toistensa kanssa. Vaikkapa hautaustoimisto vantaa lta saattaa tehdä yhteistyötä kukkakaupan, arkkufirman sekä ravintolan pitopalvelun kanssa, joten saat kaikki nämä pakolliset menot kerralla saman katon alla. Vantaalainen hautaustoimisto onkin siis oikea osoite heille, jorka haluavat järjestää hautajaiset helposti : https://evl.fi/perhejuhlat/hautajaiset ja ilman ylimääräistä päänvaivaa.

Tule ravintolaan tai ravintola tulee sinun luoksesi: sinä päätät

Ravintolat eivät tarjoa palvelujaan vain oman kattonsa alla, vaan joissakin tapauksissa tehdään niin, että ravintola tulee sinun luoksesi omine ruokineen, kokkeineen, tarjoilijoineen ja astioineen. Tällaista järjestelyä kutsutaan pitopalveluksi ja se on suosittu palvelumalli esimerkiksi rippijuhlien, ylioppilasjuhlien, häiden ja hautajaisten järjestelyssä. Kun järjestettävänä on isot pirskeet ja muistettavana miljoona asiaa, ei monellakaan riitä enää rahkeita ruokamenun valmistamiseen jopa satapäiselle vierasjoukolle, puhumattakaan siitä faktasta että harvalla edes on tilaa kotonaan valmistaa saati sitten säilyttää kyseistä ruokamäärää. Luojan kiitos siis ravintoloista, eikö vain?

Ravintolan sisustus voi ratkaista asiakkaan mielipiteen

Ravintolaan mennään ensisijaisesti nauttimaan hyvästä ruuasta, mutta ravintolaelämys on paljon muutakin kuin pelkkä herkullinen ruoka-annos. Vaikka ravintolassa tarjottava ruoka olisi hyvinkin maittavaa, ei se välttämättä riitä, jos ravintola on ympäristöltään sellainen, ettei asiakas viihdy siellä yhtään sen pidempään kuin on pakko. Monen muun osa-alueen ohella myös ravintolan sisustus on seikka, johon on syytä kiinnittää huomiota asiakkaiden houkuttelemiseksi ja viihtymiseksi.

Ravintolan sisustus vaikuttaa asiakkaiden käyttäytymiseen

Mikäli ravintolaan onnistutaan loihtimaan tunnelmaa ja viihtyisyyttä, on monin verroin todennäköisempää, että asiakkaat palaavat sinne uudemmankin kerran. Siinäkin tapauksessa että ruoka on vain keskinkertaista, saattaa viihtyisä ravintola houkutella paikalle asiakkaita nauttimaan mukavasta tunnelmasta kerta toisensa jälkeen hyvässä seurassa, joka tietää tietysti ravintolalle liiketoiminnan jatkuvuutta.

Tyylikäs tai muuten viihtyisäksi sisustettu ravintola vaikuttaa asiakkaiden mielipiteisiin ja käyttäytymiseen enemmän kuin uskoisikaan. Sen avulla on mahdollista saada asiakkaat tilaamaan enemmän, syömään ja juomaan enemmän, viihtymään ravintolassa pidemmän aikaa – tai täysin päinvastoin. Ei ole sattumaa, ettei pikaruokaravintoloissa ole yleensä mukavia sohvia tai hämärää valaistusta, sillä niiden kirkkaan valaistuksen ja hälyisän tunnelman on tarkoituskin saada asiakkaat viihtymään vain ruokailuun tarvittavan ajan.

Viihtyisän ravintolan voi toteuttaa pienilläkin yksityiskohdilla

Monella ravintolan pyörittämisestä haaveilevalla saattaa olla käsityksenä se, että ravintolan sisustaminen vaatii suuria sijoituksia. On totta, että perusteellinen remontointi saattaa joissain tapauksissa olla tarpeen, mutta se ei ole aina välttämätöntä. Jo pienillä tuunauksilla ja yksityiskohdilla vanhatkin ravintolatilat saavat nopeasti aivan uudenlaista ilmettä. Jo seinien maalaus ja persoonallisten yksityiskohtien ripustaminen seinälle voi saada aikaan ihmeitä. Muun muassa BGA tarjoaa valikoimissaan erilaisia julisteita ja muita sisustustuotteita, joista monet sopivat erinomaisesti myös ravintolatiloihin. Kauniit tabletit tai pöytäliinat jäävät harvoin ruokailijoilta huomaamatta, sillä pöydän ääressä niihin tulee pakostakin kiinnitettyä huomiota.

Mikäli käytössä on suurempikin budjetti, voi ravintolaan toki kehittää aivan erityisen konseptin. Klassiset 50-luvun amerikkalaiset dinerit, elegantit ranskalaistyyppiset bistrot ja minimalistiset japanilaiset ruokailutilat ovat olleet suosittuja jo monen vuoden ajan, sillä ne tarjoavat kävijöille virkistävää vaihtelua siihen, missä omassa kodissa ollaan yleensä totuttu. Ravintolaan suunnataankin maittavan ruuan lisäksi myös sen tarjoaman tunnelman ja elämyksen vuoksi.

Vaikka sisustuksella onkin suuri merkitys ravintolan menestyksen kannalta, ei kuitenkaan kannata ajatella, että ainoastaan kokonaisvaltaisesti toteutettu sisustus on ainoa keino houkutella asiakkaita. Loppujen lopuksi suurimmalle osalle asiakkaita riittää se, että hyvästä ruuasta pääsee nauttimaan siistissä, puhtaassa ja sopivan tunnelmallisessa ympäristössä, tarkoitti se yksittäisen ravintolan kohdalla mitä hyvänsä.

Mitä nykyaikaisen ravintolan vessassa pitää olla?

Ravintoloissa on aina WC-tilat asiakkaille, sillä sinne saattaa tulla asiaa pitkää illallista istuttaessa. On myös tärkeää, että ruokailijat pesevät kätensä ennen syömistä, ja ennen koronapandemiaa juuri kukaan ei kantanut mukanaan käsidesiä.

Vanhastaan on riittänyt pelkästään se, että vessassa on allas käsienpesuun ja sitten itse vessa. Nykyajan asiakkailla on kuitenkin erilaisia toiveita, jotka ravintoloitsijan kannattaa ehdottomasti ottaa huomioon. Jos ruoka ei vastaa odotuksia, siitä kyllä osataan sanoa, mutta vessan puutteet tuntuvat monelle olevan edelleen sen verran tabu, että niistä ei puhuta. Näin ne eivät myöskään tule ravintolan tietoon, eli niihin on mahdotonta puuttua.

Koko vessa uusiksi?

Joskus on ihan hyvä miettiä, kannattaako ravintolan vessa laittaa uuteen uskoon ihan kokonaan, niin urakka on kerralla ohi ja sen jälkeen vessasta löytyy kaikki tarpeellinen. Mikäli mietit ravintolasi vessan remontointia, kannattaa vierailla osoitteessa rorfokus.fi, josta löydät kerralla kaiken tarvitsemasi suoraan netistä. Näin ollen sinun ei tarvitse tehdä muuta kuin löytää pätevä putkimies asentamaan uudet varusteet.

Vesihanaksi kannattaa valita infrapunasensorilla varustettu hana, jossa asiakkaan ei tarvitse koskea mihinkään. Ne ovat hieman kalliimpia aluksi, mutta ne myös säästävät vettä pitkässä juoksussa ja sitä kautta myös rahaa.

WC-tilan valaistuksen kannattaa olla mahdollisen hyvä, sillä tilassa tarvitaan valoa. Myös miesten vessaan kannattaa hankkia peilit, sillä miehetkin ovat alkaneet katsomaan itseään siitä hieman tarkemmin ja yksinään sojottavasta partakarvasta halutaan mielellään eroon. Liian kirkasta valaistusta ei kuitenkaan kannata laittaa, mikäli ruokailusalissa on melko hämärää. Tällöin silmä ei ehdi tottua valoisuuden vaihtumiseen ja se ärsyttää ihan ketä tahansa.

Pientä laittamista

Aina ei tarvitse laittaa koko vessaa remonttiin, vaan ravintolan ilmettä voi parantaa melko pienilläkin panostuksilla WC-tiloissa. Näin asiakkaalle jää paljon parempi kuva ravintolastasi kokonaisuutena.

Tällaisia pieniä päivityksiä on vaikkapa hygieniakori. Lavuaaritasolla oleva pieni kori, jossa on asiakkaiden käyttöön tarkoitettuja perustavanlaatuisia hygieniatarvikkeita. Koriin kannattaa laittaa ainakin kosteusliinoja ja käsidesiä. Naisten vessoissa myös kuukautissuoja on hyvä lisä. Miesten puolella taasen koriin kannattaa laittaa pienet sakset.

Kannattaa miettiä, mihin asiakkaat kuivaavat kätensä vessareissun jälkeen. Hygieenisin vaihtoehto on luonnollisesti käsipaperi, mutta se täyttää roskakorin. Puhallinta ei kannata edes harkita, sillä se levittää vettä ja bakteereja pitkin seiniä ja lattiaa. Hygieenisin ja kestävin vaihtoehto on käsipyyheannostelija, jossa kädet saa kuivata puuvillaiseen pyyhkeeseen ja joka voidaan sitten pestä.

Tervetuloa herkuttelemaan japanilaiseen ravintolaan

Japanilaiseen ruokailuun kuuluu aina aito, sydämestä lähtevä kohteliaisuus sekä ruoan valmistajaa, eli kokkia ja muita ruokailemassa olevia kohtaan. Perinteisesti kädet laitetaan yhteen ennen ruokailun aloittamista ja kiitetään ruoasta etukäteen lausumalla ”Itadakimasu!” Kyseistä ilmaisua käytetään yleisesti ruokaillessa japanilaisissa kodeissa, mutta ilmaisu sopii ottaa käyttöön myös ravintolalounaan eteen kokoontuessa. Kohtelias toivotus ”Itadakimasu!” tarkoittaa paitsi hyvää ruokahalua, myös kiitollisuuden osoittamista pöydän antimista.

Joistakin ravintoloista voit ottaa mukaan myös bentorasian, eli eväsrasian täynnä valitsemaasi herkullista lounasta. Japanilainen karee-kastike riisin, perunan ja porkkanan kera on todella maistuvaa, nautit aterian sitten puikoilla tai lusikalla aterioiden.

Japanilaisissa ravintoloissa voi olla tarjolla myös kuuluisaa Donburi riisikulhoruokaa. Riisi sijaitsee aina kulhon pohjalla, jonka lisukkeeksi kootaan suussasulava ateria haudutetusta kanasta, kananmunasta, naudanlihasta ja katkaravuista. Täydellinen ateria isoon nälkään, mutta maksaa vain 3–4 euroa. Voiko siis parempaa enää ollakaan? Pieneen nälkään auttaa usein, no mikäpä muukaan kuin herkullinen onigiri-riisipallo. Erittäin suosittuja ovat aidosta tonnikalasta ja riisistä valmistetut pallot, jotka vievät helposti “ruokailijan kielen mennessään.”

Haluaisitko ottaa kuvia kauniisti asetelluista, herkullisista ruoka-annoksista? Tiesitkö, että käytetyillä Apple matkapuhelimilla tai tablet-laitteilla kuvaat ikimuistoiset annokset suoraan blogiisi tai kansioihisi kätevästi ja edullisesti. Internetissä on tarjolla mresell toimivia, mutta käytettyjä laitteita, jotka on tarkastettu valtuutettujen Apple-asiantuntijoiden toimesta.

Sushia ja friteerattua ruokaa

Japanilainen keittiö tarjoaa myös friteerattua ruokaa. Aivan, kuulit oikein, sillä erityisesti friteerattu kana tai liha on japanilaisittain todella herkullista ja maku vain paranee, kun annoksen päälle pursutetaan runsas määrä aitoa majoneesia. Ei kun syömään ja nauttimaan!

Japanilainen keittiö ei ole mitään ilman sushia, joka on japanilaisen keittiön suosituin, tunnetuin ja monien mielestä myös terveellisin ateriavaihtoehto. Oletko koskaan maistanut makia? Ai, että mitä se on? Kysymyksessä on tietenkin merilevään rullattua sushia.

Tiesitkö, että riisin, kanan, lihan ja sushin lisäksi myös aivan tavallinen kaali on japanilaisessa keittiössä “kovaa valuuttaa.” Okonomiyaki, eli kaalipannukakku on todellista herkkua sisältäen kananmunan, kaalin ja jauhojen lisäksi juuri sellaisia aineosia kuin kukin ruokailija itse haluaa.

Tänään grillataan ja nautitaan

Japanilainen ruoka valmistuu ritilällä lämpöisen avotulen yllä tai pannulla ravintolan keittiössä. Suoraan tulelta valmistuvaa ruokaa voi maistella suosituissa yakiniku-ravintoloissa. Yakiniku tarkoittaa paistettua lihaa monipuolisten kasvisruokavaihtoehtojen kera ja monissa yakiniku-ravintoloiden keittiöissä asiakas saa itse paistaa lihan ravintolan pöydälle rakennetussa tulisijassa.

Alkoholin nauttiminen ei ole tärkeintä Izakaya-ravintolassa, vaan baareissa tarjotaan aina maistuvia ruoka-annoksia ja huikean hyvää pientä naposteltavaa. Useimmissa japanilaisissa ravintoloissa ruoalla on kiinteä hinta, joten jokainen syö tietyssä ajassa juuri niin paljon kuin haluaa ja jaksaa.

Japanilainen ruokailuetiketti

Japanilainen ruoka nautitaan kohteliaasti syömäpuikkoja hyödyntäen, jos kyseessä ei ole keittoruokaa. Japanilaisista ravintoloista saa aina pyydettäessä myös haarukan tai lusikan ruokailua varten. Tiesitkö, että puikoilla ei saa “seivästää ruokaa” eikä jättää niitä pystyyn, jolloin asetelman voidaan tulkita olevan perinteinen tapa uhrata ruokaa kuolleille sieluille. Maistuvan aterian jälkeen syömäpuikot asetetaan kauniisti lautasen reunalle aidon kiitoksen osoitukseksi.

Oman ravintolan perustaminen tekee unelmista totta

Moni meistä haaveilee jossakin vaiheessa oman ravintolan perustamisesta. Mikäli yhdeksästä viiteen joka arkipäivä kestävässä palkkatyössä käyminen alkaa maistua puulta, alkaa moni haikailemaan vaihtoehtoisia tapoja elää. Juurikin tylsistyminen on monen kohdalla se syy, mikä saa ottamaan härkää sarvista ja toteuttamaan oman pitkäaikaisen unelman yrittäjänä.

Monet meistä pelkäävät yrittäjyyttä siksi, että oman unelman toteuttaminen saattaa tuntua hullulta ajatukselta ja palkkatyön tarjoama turva houkuttaa. Kun on olemassa tapa tienata saman suuruinen palkkalappu käteen joka kuukausi, saattaa turvallisen elämäntavan jättäminen omien unelmien toteuttamiseksi olla hyvinkin pelottavaa. Joskus on kuitenkin pakko muistaa pitää itsestään huolta ja ottaa riski: kannattaa myös muistaa, että yrittäjyydessä on epävarmuuden kanssa toisella puolella vaakakupissa myös onnistuminen ja pääsy rikkaampaan elämäntyyliin.

Oman ravintolan perustaminen on jännittävää

Oletko tehnyt päätöksen lopettaa palkkatöissä käyminen ja perustaa ikioman ravintolayrityksen? Onneksi olkoon! Kyseessä on ehkäpä elämäsi hulluin, jännittävin ja paras päätös ikinä. Tästä alkaa hurjan jännittävä ja mahtava seikkailu, ja kyyti on taatusti kovempaa kuin olisit koskaan voinut ajatellakaan.

Kun yrittäjyys pääsee todella alkuun ja alkaa konkretisoitumaan, paljastuu monelle alkavalle yrittäjälle karu totuus: jokaisella yksityiskohdalla on yrittäjyydessä väliä. Esimerkiksi oman ravintolan tapetti on jotakin sellaista, minkä valitsemisen voisi ajatella olevan suhteellisen yksinkertaista. Todellisuudessa kuitenkin näinkin simppeliltä tuntuvan asian miettiminen on tärkeää, sillä tapetilla on suuri merkitys tilan luonteeseen ja siihen, millainen tunnelma ravintolassasi on. Räikeä ja hurjalla kuviolla varustettu tapetti antaa koko ravintolasta hyvin räväkän kuvan, kun taas minimalistisen hillityt tapetit luonnonläheisillä sävyillä luovat tilaan rauhallisen tunnelman ja antavat asiakkaille sijaa rentoutua. Se, millainen tapetti juuri sinun ravintolaasi sopii, on kiinni siitä, millaisen viestin sinä haluat asiakkaillesi välittää ja millaisen tunnelman ravintolaasi haluaisit.

Tapetti on yksi niistä miljoonasta asiasta, jotka uuden yrittäjän on hoidettava aivan itse. Listalla on lähes loputtomalta tuntuva määrä asioita, joita on tehtävä ennen kuin koko ravintola voidaan edes avata. Tämä saattaa joskus tuntua hieman hämmentävältä, mutta kannattaa muistaa, että jokainen teko on askel kohti maaliviivaa ja omien unelmien toteutumista. Kun pääset vihdoin astelemaan sisään valmiiksi rakennetun ikioman ravintolasi ovista, on olosi taatusti kuin voittajalla. Tästä alkaa sinun oma seikkailusi yrittäjänä ja omien unelmiesi toteuttaminen. Aika elää on nyt!